lauantai 19. toukokuuta 2012

Kesäkanat uuteen kotiin

Alhokana ja valkoinen jalkarengas
Tänään lähtivät ensimmäiset kesäkanat uuteen kotiinsa, kaksi kanaa ja yksi kukko. Perheen tyttö oli antanut kukolle nimen jo etukäteen, ja nyt hän pääsi valitsemaan nimeen sopivan kukon kukkolasta. Merkitsin kanat jalkarenkailla, joten halutessaan uudet omistajat voivat tuoda ne syksyllä takaisin.

Kanat matkustivat kaikki samassa pahvilaatikossa, johon oli tehty ilmareikiä. Ne rauhoittuvat nopeasti hämärässä laatikossa ja matka sujuu yleensä ilman kotkotuksia. Matkustusta ennen kanoille ei kannata antaa puuroa tai muita sellaisia herkkuja, joita ne vetävät kupunsa täyteen, jotta matkustus sujuu mukavammin.

Mukaansa kanat saivat ohraa ja kauraa, täysrehua ja kanankalkkia perhe olikin jo ostanut maatalouskaupasta. Täysrehun ja kalkin lisäksi kanat tarvitsevat puhdasta vettä juotavaksi, soraa ruuansulatusta varten, pehkua (esim. turvetta tai kutterinpurua) kylpemistä varten ja kuivaa heinää tai olkea munintapesiin. Täysrehu on helpoin tapa ruokkia kanat, ja sen lisänä voi tarjota keittiöstä ruuan tähteet ja heitellä vaikka kauraa ja ohraa pehkuihin, jotta kanoilla on hauskaa puuhaa jyviä etsiessään.

Tänä kesänä on varmasti ennätysmäärä kesäkanoja, joten muutama muistutus uusille kananomistajille:

  • Muista tehdä ilmoitus kanojen pidosta kunnaneläinlääkärille tai maatalousneuvojalle (vaihtelee kunnittain).
  • Huomioi siipikarjan ulkonaliikkumisrajoitus, joka on voimassa toukokuun loppuun asti. Lisätietoja esim. Valtion säädöstietopankista ja Maaseudun tulevaisuudesta.
  • Kanat ovat kaikkiruokaisia, mutta niille ei saa antaa avokadoa, joka on niille myrkyllistä, eikä raparperia, joka heikentää kalkin imeytymistä. Lisäksi sipuli voi aiheuttaa suurina määrinä anemiaa, joka on kanoille vaarallinen myrkytystila.
Hauskaa kesää kaikille uusille ja vanhoille kananomistajille! :)

2 kommenttia:

  1. Käyn kurkkimassa toistekin. Meillä viiden kanan ja yhden kukon parvi Tyrnäväläisiä maatiaisia kasvamassa. Kyllä ovatkin ihania nuo kanaset ;)

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa uudestaankin kurkistamaan! Kävin blogissasi katsomassa kanasiasi, ihania. Ja pian pääsette jo maistamaan ensimmäisiä omien kanojen munia. Se on priceless etuoikeus! :)

    VastaaPoista